maanantai 9. marraskuuta 2009

Perjantaina 9.10.2009

KUVA: Ossi Airaskorpi

Jukka Karhula:
Tutustuminen Gesamtschule Horniin, Rhiemsweg 61

Koulu toimii neljässä toimipisteessä. Yhdessä niistä – pääasiallisessa tutustumiskohteessamme toimivat luokat esiopetuksesta neljänteen luokkaan saakka. Kolme muuta toimipistettä olivat vanhemmille oppilaille. Koulu on yhtenäiskoulu Kaikkiaan koulussa opiskellaan esiopetuksen jälkeen 12 vuotta, ylioppilaaksi saakka. Koulun oppilaista noin 57- 68 % on ulkomaalaistaustaisia.

Luokkakoot olivat kaikissa 3. luokissa alle kaksikymmentä oppilasta. Koulun suurin luokka oli 25 oppilasta.
KUVA Ossi Airaskorpi

Noin 30 – 40 % oppilaista jatkaa meidän lukiotamme vastaavaan Gymnasiumiin kuudennen luokan jälkeen. Muut jatkavat reaalchulessa. Aiemmin koulujärjestelmässä on ollut heikoille oma linjansa, mutta nyklyisellään vain nämä kaksi.

Opettaja Maike Muller-Heidtkamp kertoi, että koulujärjestelmässä opetus on yleensä maksutonta, mutta että yksityiskouluissa on jonkinlainen maksu.

Osavaltiossa on tulossa muutos linjan valintaan. Jatkossa opettajat päättävät, kummalla linjalla lapsi jatkaa opintojaan. Tällä hetkellä päättäjä on lapsen huoltaja. Asiaa esitellyt opettaja perusteli uudistusta sillä, että vanhempien odotukset voivat olla vääriä ja opettajan näkemys on realistisempi. Jos vanhemmat haluavat vastoin opettajan näkemystä lapsensa gymnasiumiin, hän voi olla kontrollitasolla 5 - 6 –luokalla ja palaa reaalschuleen, jollei pärjää. Tulevaisuudessa ei

Esiopetuksessa koulussa työskenneltiin päivittäin klo 8 – 13. Vain muutama esikoululainen jatkoi iltapäivällä punaisen ristin organisoimassa iltapäivätoiminnassa.
KUVA: Koulua remontoitiin.
Kouluruokailua ei ollut, mutta koulua, samoin kuin kaikkia muitakin Hampurin kouluja remontoitiin niin, että sinne saadaan kanttiinitilat, joissa aletaan järjestää kouluruokailua, josta oppilaiden huoltajat maksavat.

Seurasimme kolmannen luokan oppituntia, jolla oli, kuten muissakin luokissa klassenraaden, missä oppilaat kävivät läpi viikon aikana olleita riitoja. Työskentely perustui rakenteeseen, jossa kaksi oppilasta johdatteli puhetta. Toinen luki useampaan kertaan/eri työskentelyn vaiheissa kysymyksen tai intruktion. Toinen oppilas jakoi puheenvuoroja. Kun jokin esiin otettu asia oli puitu, osapuolet löivät asian osalta kättä päälle. Opettaja ohjasi työskentelyä.

KUVA: Ossi Airaskorpi












Yleisluonnehdintana voi sanoa, että koulu oli teknisesti ja rakennuksena jäljessä meidän tekniikastamme. Näytti siltä, että on satsattu luokkakokoihin.

KUVA: Vierailumme päättyessä myös opettajat ja oppilaat suunnistivat kahden viikon syyslomalle. Pienten koulun työskentely päättyi yhteiseen aulajuhlaan, jossa esikoululaiset ja kolmasluokkalaiset esittivät ohjelmaa. Ohjelmaan sisältyi opettava tanssi kaikille.(Kuva M.Hellström)


Klassenraaden yhteisenä jokaviikkoisena toimintona oli inspiroiva asia koulun toiminnassa. Myös tapa, jolla juhla ohjattiin, oli poikkeava meidän käytäntöihimme nähden. Se antoi miettimisen aihetta.

Pentti Miettinen:
Koulun osastojako

Koulu on jaettu neljään osastoon, jotka ovat:
1. osasto esikoulu - 4. luokka
2. osasto luokat 5-7
3. osasto luokat 8-10
4. osasto kolmivuotinen lukio

KUVA: Osmo Sorsa


Osasto 1 sijaitsee suurella puistomaisella alueella, jossa oli välituntipihalla paljon leikkivälineitä. Alueella on kaksi pientä jalkapallokenttää, suuri urheilukenttä ja kaksi liikuntahallia (olivat remontissa). Koulussa oli suuri juhlasali (aula), jossa oli teatterinäyttämö. Lähellä sijaitsi myös kirjasto, jonka kanssa koululla on läheistä yhteistyötä. Luokissa näytti myös olevan tietokonenurkkaus.


KUVA: Ossi Airaskorpi

Englantia opetettiin jo esikoulusta ja ensimmäiseltä luokalta alkaen. Eskarilaisilla oli oma pieni viljelmä, jossa he kasvattivat mm perunaa ja auringon kukkia, joita tutkivat opetuksessa. Musiikkitunneilla jokainen oppilas opettelee soittamaan jotakin instrumenttia. Valitettavasti emme päässeet käymään musiikkiluokassa.



Kolmannen luokan ohjelma


KUVA: Ossi Airaskorpi

Vierailupäivänämme kolmannen luokan ohjelmassa näytti olleen:

1. tunti opiskelua
2. tunti klassenraat
3. tunti stachelzeit (Vapaamuotoista työskentelyä. Tekivät monisteita)
4. Aulafeier (Juhlat salissa)


Osmo Sorsa:
Klassenratista

KUVA: Osmo Sorsa


Edellisiin perusteellisiin raportteihin lisäisin vielä, että Klassenrat oli mielenkiintoinen kokemus. Nuori opettaja antoi lasten hoitaa viikon ongelmien selvittelyn istunnossa, jossa yksi lapsi oli puheenjohtaja ja muut pyysivät maltillisesti puheenvuoroja. Vaikka posket välillä punottivat ja ääni oli kiihkeydestä nasaali, säilyi järjestys luokassa hienosti. Lapset, tässä tapauksessa kolmasluokkalaiset pystyivät hoitamaan vaikeidenkin riitojen käsittelyn opettajan ohjatessa vain hiukan taustalla.

Mirja Pirinen:
Kouluvierailu Gesamtschule Horn

  • esiopetuksesta neljänteen luokkaan
  • maahanmuuttajia koulussa 57 %- 68 %
  • maahanmuuttajien omanäidinkielen opetusta vain turkinkielisille
  • luokkakoot n. 20-25 oppilasta



KUVA: Päätösillallisella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti